perjantai, 6. helmikuu 2009

Sambaa tai rumbaa

Voi miksi minulla ei ole enää yhtään aikaa tehdä mitään käsitöitä :(

Tai miksi koko ajan on niin kiire :(

Nyt olen aivan super poikki, tekemistä on ollut aivan ylettömästi ja tuntuu ettei loppua näy (toivottavasti sentään joskus). Harmittaa, kun en ole ehtiny lukemaan kenenkään blogejakaan enkä tiedä enää mistään mitään. Uutisetkin melkeen jää näkemättä, kun ei ole aikaa seurata kuin nopeasti vilkaista otsikoita silloin tällöin. Televisiota en ole ehtinyt juuri katsoa tai sitten samalla on pitänyt tehdä paria muutakin asiaa, jotta kaiken ajan vaan saa hyötykäytettyä. Missä välissä olen nukkunut.. klo 24-06 tai jotain aikaa siinä välissä. Täytyy sanoa, että kohta vois talviloma olla tarpeen. Vaikka joululomastakaan ei ole kuin kuukausi, tuntuu tämä aika kyllä paljon pidemmältä. Siunattu viikonloppu sentään edessä enkä aio eväänikään liikauttaa.. niin siis sen jälkeen kun olen ensin hoitanut parit tarjouspyyntökyselyt ja juossut niitten perässä sekä suunnitellut ystävän kanssa mitä alamme EHKÄ tekemään joskus.. Niin, tässä kun ei muutenkaan vielä tätä hommaa ole niin jo pitää uusia suunnitella. Tämä on yhtä rumbaa.. mutta onneksi rumba sujuu multa melko hyvin. ;)

 

EDIT: Huomasin tuossa juuri, että olen aika tasan tarkkaan kuukausi sitten tehnyt edellisen päivityksen. Huh, mitä myllerrystä täällä onkin sen jälkeen ollut.

tiistai, 6. tammikuu 2009

Paluu arkeen...

Jaaha, saas nähdä osaanko tällä uudistuneella vuodatuksella mitään tehdä. Kuvia ainakin on vaikea nähdä miltä näyttää etukäteen.

Nyt ihan pikainen postaus ennen nukkumaan menoa. Loma on nyt loppu ja aamulla tapahtuu paluu työpaikalle. Joulu meni ja heti sen jälkeen sain tehtyä ystävälleni nämä sukat:

Sukat ovat samanlaiset mitkä joskus tein itsellenikin tällä ohjeella. Voi olla, että koko on saajalle suuri, koska itsellenikin ne menivät ja oma koipi on kaksi numeroa suurempi. Saa nähdä miten käy, tarviiko ottaa kärkeä vähän auki vielä, toivottavasti ei. Lanka on kaksinkertainen tumman harmaa seiskaveikka ja puikoilla 6 niitä sohin.

Sukkien jälkeen tartuin siihen kutaleen kauluriin mikä piinasi ennen joulua ja purin sitten vihdoin koko rumuuden. Aivan uusi kauluri syntyi sitten tämän Tuijan kaulurin innoittamana. Samanlaista siitä en tehnyt, mutta tuota nappilista ideaa halusin tähänkin käyttää.

Kauluri on ajateltu pariksi tälle hatulle. Onpahan vihdoin valmis ja ihan tyytyväinenkin siihen olen. Nappilista olisi voinut ehkä kauniimpi olla vaan enpä ollut koskaan moista ennen tehnyt, joten kai tuo ihan hyvä on ekaksi kokeiluksi ilman ohjetta.

Sitten kävinkin melkein viikon verran vierasilla muissa maisemissa ja pitihän se sitten paikallisessa lankaliikkeessäkin käydä katsomassa tarjontaa. Mukaan tarttui kolme kerää. Yhdestä niistä syntyi Jatan mariomyssyn ohjeella tämmöinen myssäkkä:

Ja tämä on minun! Vihdoinkin ihan itsellenikin ehdin jotain tekemään. Tykkään tuosta langasta jotenkin tosi paljon, vielä myssäkkä tosin odottaa ensimmäistä ulkoilureissua. 6:n puikoilla tämänkin sohin ja lanka on Cool flamme ja violettimustaa, kuten kuvasta näkyy. Purin myssäkän kaksi kertaa puoleen väliin, kun tuo 100g:n kerä ei meinannut millään riittää. Tässä siis vähemmän kerroksia mitä ohjeessa. Meinasin jo silmukoitakin vähentää, kun tuo tuntuu aika väljälle, mutta kokeillaan josko se päässä pysyisi. Jos ei pysy niin ehkä kumilanka auttaa, purkaa en enää aio.

Tällä hetkellä ei ole tekeillä mitään, paljon vain suunnitelmia. Katsotaan mitä syntyy ja milloin taas ehtii.

 

 

keskiviikko, 24. joulukuu 2008

Rauhallista joulua kaikille!

Valkoinen joulu ja rauha ympärillä! Ihanaa!

Kiireet hellittivät viime yönä, nyt sitten väsyttää. Tänään on päästy jo jouluruokia maistelemaan ja kohta ehkä joulusaunaan. Tulin vielä päivittämään viimeiset asiat mitä en edelliseen postauskeen ehtinyt laittaa mukaan. Kiireiden keskellä yritin pukinkonttiin neuloa jotain pieniä juttuja, lähinnä pipoja. Muutamia erilaisia malleja tein mm. miespuoleisille tällä ohjeella.

2163438.jpg

Tämä harmaa-musta on tehty isoimmalla koolla ja uppoo kyllä omaan päähäni kunnolla.

2163440.jpg

Kun taas tämä ruskea-musta on tehty pienemmällä koolla ja on juuri sopiva omaan päähänikin.

Naispuoleisten pipoon lainasin Jatan MarioMyssyn ohjetta.

2163441.jpg

Näitä syntyi parikin kappaletta ja koristeeksi tein heijastinnauhasta kukkaset Rosee-työvälineellä.

Lisäksi yritin korjata joskus aiemmin tekemääni kauluria pienemmäksi, huonoin tuloksin. Nyt olen päättänyt purkaa koko kaulurin ja tehdä siitä ehkä ? vain kaulahuivin. Kaulurin oli tarkoitus lähteä tänään lahjaksi, mutta sattuneesta syystä se jäi pukinkontista pois, vaan eipä tuo paljoa haitannut.

Nyt nauttimaan taas joulusta. Ei sillä, että puuhat olisivat nyt loppu, kaverilta saatu lanka odottaa sukkien kutojaa, itseäkin ilahduttaisi uusi pipo ja ideoitahan riittäisi vaikka kuinka, jos vain aikaa olisi. :)

sunnuntai, 21. joulukuu 2008

Pöytä

Työkiireet, muut hommat ja menot on pitäneet kiireisenä ja tämä blogin pitäminen on ollut vähissä. Viime viikot, ehkäpä muutamat kuukaudetkin jo, on ollut melko meneviä. Töitä on ollut paljon ja välillä jaksaminen on ollut aika kiven alla. Välillä hommien kanssa on mennyt yömyöhään ja univelkaa kertynyt koko ajan lisää. Edes viikonloppuina ei ole saanut/joutanut kunnolla nukkumaan, milloin minkäkin syyn takia. Terveenä olen ihme kyllä pysynyt koko syksyn ja tämän talvenkin, vaikka viikko sitten luulin vihdoin tulevani kipeäksi. Enpä vain tullut, mutta puoli teholla tuli tehtyä ylitöitä ja iltaisin sitten ei enää jaksanut mitään. Nyt vain vielä pitäisi ennen joulua rutistaa itsestä vähän lisää, että saa vielä kesken olevat hommat tehtyä. Joululta sitten jäänkin hetkeksi lomalle loppiaiseen asti ja olen luvannut itselleni, että edes silloin saan nukkua ihan kunnolla.

Kaiken hässäkän ja kiireen keskellä olen koittanut saada omiakin hommia tehtyä. Kesällä töistä saamani vanha kulunut pöytä odotti pitkään kunnostajaa.

2163421.jpg

Tässä kuvassa laatikot on jo otettu pois ja hiontatyö odottaa alkamista. Ensin mietin että pöytä on niin huonossa kunnossa, josko paikkailen sitä, mutta sitten päätin antaa olla ja vain hioa ja vetää uuden maalin pintaan. Ajattelin tämän pöydän ompelupöydäkseni, joten tämmöinen vanha kolhiintunutkin pöytä kelpaa hyvin siihen tarkoitukseen. Nyttemmin olen tajunnut, ettei sille ole tilaa, ellen ota tietokoneen alla olevaa työpöytääni pois. Ja jos niin kävisi, tarvitsisi tietokone uuden pöydän.. eli hankalaa. Toivon keksiväni jonkin ratkaisun asiaan, vielä niin ei ole käynyt.

2163425.jpg

Tässä pöytä hiottuna.. olisi ollut ihan kaunis noinkin, jollei vanha maali olisi niin syöpynyt pintaan. En saanut sitä kaikista kohdista tasaisesti pois.

2163430.jpg

Ja tässä maalauksen jäljiltä. Jouduin maalaamaan pöydän kolme kertaa, ennen kuin vanha pinta katosi näkyvistä. Jalat on terästä ja edelleen mustat, en viitsinyt  niihin vielä koskea. Jos alkavat joskus häiritsemään niin niille voi sitten tehdä jotain. Nyt vielä kun olisi paikka sille, olisin iloinen "uudesta" pöydästäni. Ehkä täytyy miettiä makuuhuoneen sisustusta uusiksi, josko siellä olisi jotenkin pelivaraa.

lauantai, 15. marraskuu 2008

Kukkasia syysiltaan

Oho, onpas aika taas harpannut eteenpäin. Olen ollut alku syksyn innottomuuden ja laiskuuden, sekä nyt reilun kuukauden mittaisen kiirejakson takia poissa näistä kuvioista. Kiireet alkavat nyt hellittää, laiskuudesta en tiedä. Jotenkin tekemisen into on ollut tänä syksynä aika hukassa. Jotain pientä olen yrittänyt väkertää aina silloin tällöin, mutta niistä ei ole syntynyt mitään mainittavaa.

Tässä jo aikaa sitten valmistuneet kotisukkani. Niitä on kiva pitää kun jalkoja paleltaa.

2063718.jpg

Ja sitten viikko sitten kaiken kiireen keskellä kävin Helsingissä Kädentaito-messuilla, kun olin aiemmin syksyllä saanut vapaalipun toisilla messuilla käydessäni. Oli siellä kaikkea mukavaa! Tyhjin käsin ei sieltä lähdetty sentään. Mukaan lähti mm. lankaa yhtä työtä varten, sekä tämä Rosee-työväline, vai miksikä tätä pitäisi nimittää?!

2063721.jpg

Tarjolla olisi ollut se toinenkin versio kyseisestä työvälineestä, mutta siinä oli kokoja vain kaksi, joten tämä useamman koon versio tarttui itselleni mukaan. Olen sitä tässä muutamana iltana koittanutkin jo. Opettelu on vasta alussa, etenkin tuo päättely saa aikaan ihmetystä, mutta kaipa sitä tästä oppii. Tämmöisiä kokeilin ensin narusta:

2063729.jpg

Kuten näkyy, tuo keskusta ei taida ihan oikeaoppisesti mennä. Ohje oli jokseenkin outo, koska en kertaakaan ole saanut sen mukaan tehtyä mielestäni oikean näköistä kukkaa millaiseksi itse miellän nätin päättelyn. Tai sitten teen vain jotain väärin, sekin on mahdollista, mutta soveltamalla sitten.

2063727.jpg

Kokeilin myös tämmöisiä heijastin kukkia. Toinen ei onnistunut ollenkaan, mutta toinen jo vähän paremmin ja sen ajattelin viedä tänään eräälle lahjaksi, jos huolii.

2063726.jpg

Vielä pitää tuon pienen lahjan mukaan keksiä muutakin. Itse olisi ollut mukava tehdä jotain, mutta nyt ei enää oikein ehdi ja oikeastaan ideatkin ovat aika loppu tässä vaiheessa.

Palaamisiin taas kun into iskee!